Heissan!

Olen Mari, reilu 5-kymppinen nainen, jolle liikkuminen, hyvinvointi ja terveys ovat aina olleet sydämen asia. Niinpä näistä muotoutui työ jo alta parikymppisenä, ensin harrastuksen muodossa seuran lasten jumppien ohjaajana ja pikkuhiljaa toiminimen kautta perustin osakeyhtiömuotoisen yrityksen, joka toimii tänäänkin nimellä Liikuntakeskus m.sport. Liikunnasta en varsinaisesti halunnut itselleni ammattia, siksi opiskelin Turun Yliopistossa englannin kieltä ja opetinkin sitä usean vuoden ajan, kunnes lopulta oman yrityksen pyörittäminen vei niin suuren osan ajasta, että päätin keskittyä vain liikuntaan ja hyvinvointiin. 

Jumppaa on siis vedetty sen lähes kaikissa mahdollisissa muodoissa jo reilusti yli 20 vuotta! Olen ollut mukana ensimmäisten joukossa tuomassa Suomeen niin LesMillsin tunteja kuin Zumbaakin ( Suomen ensimmäinen Zumba-ohjaajakoulutus järjestettiin meillä m.sportissa :) Koska vierivä kivi ei sammaloidu ja veri vetää liikkeelle,  jatkokouluttaudun vuosittain pitääkseni sekä oman mieleni avoimena ja virkeänä, myös oman ammattitaitoni ajan tasalla ( viimeisimpänä esim Lavis ;)  Yhä edelleen seuraan tarkasti mitä maailmalla tapahtuu, jotta voisimme edelleenkin olla ensimmäisten joukossa kun treeniuutuksia rantautuu Suomeen;) 

Näin vaihdevuosien kynnyksellä olen "joutunut" hyväksymään ettei keho enää tottele samalla tavalla kuin parikymppisenä, ja yritän tuoda tämän myös ohjauksissani esille. Sillä säännöllisen liikunnan ja kuntoilun aloittaminen ei koskaan ole liian myöhäistä, olennaista on aina opetella kuuntelemaan omaa sisäistä ääntä ja kehoa:) 

Joten tervetuloa siis tunneilleni m.sportiin - ja jos mietityttää, laita sähköpostia info(at) msport.fi niin etsitään yhdessä juuri sinulle sopiva ratkaisu esim kuntoilun aloittamiseen. 


Koulutuksista

Vuosien varrella reppuun on jäänyt monenlaisia koulutuksia kuten Vierumäellä suoritettu Liikunnan ammattitutkinto sekä Itä- Suomen yliopistossa tehty Liikuntalääketieteen ja Ravitsemustieteen opinnot ( haaveissa olisi ehkä vielä suorittaa tutkinto...;) .Osallistuin myös v. 2012 Paula Heinosen vuoden kestävään ravitsemuskoulutukseen, Terveyden tukipilarit. Ravitsemuksellinen näkemykseni pohjautuu siis ravitsemustieteeseen täydennettynä funktionaalisella näkemyksellä niin että maalaisjärki pysyy matkassa mukana :) 

Ohessa jotain lisäkoulutuksia, joita itse pidän nykyisen ammattitaitoni kannalta tärkeinä : 

2019 ( tulossa mm) Peter Hess / Medi-Sound äänimaljahieronta ja sointukylpykoulutukset

2018 Vinyasa Flow immersion for teachers, syventävä koulutus by Mimi Kuo-Deemer  

Sound of Yoga by Emily Hess 

        Yinyoga 50h, module 3 ( meditation & philosophy ) by Sebastian Pucelle & Murielle Burellier  

2017 50h Yinyoga part 2 , medirian module / Sebastian Pucelle & Murielle Burellier

2016 50h Yinyoga opettajakoulutus, anatomy module / kouluttajina Sebastian Pucelle & Murielle Burellier

2016 FISAF Personal Trainer 

2015 Unnata Aerial Yoga opettajakoulutus / kouluttajana Tanya Popovich

2008 alkanut iyengarjoogaopettajakoulutus / useita kouluttajia mm. Rita Keller, Claus Crzetsch...

2007 Pilates ohjaajakoulutus

2006 MethdodPutkisto ohjaajakoulutus 

lisäksi mm erilaisia faskiakoulutuksia ( Jarmo Ahonen ja Hanna Kanerva / Somatic Studio, Iivo Wegelius / Turun Kesäyliopisto , Jukka Harju ym )

Suomen Painonnostoliiton kahvakuulaohjaaja ja painonnosto 1 , CrossTraining - koulutus by Jouni Viitanen ja Jukka Rajala